Viime aikoina, vuosina, -kymmeninä, on saattanut huomata, kuinka kännykkämainonta on räjähdysmäisesti lisääntynyt, niinkuin kännyköiden syöpää aiheuttavassa vaikutuksessa ei olisi jo tarpeeksi huolta. Syöpäisesti lisääntynyt?

Joku saattaisi tietenkin argumentoida, miten suurin osa tarjouksista perustuu todellisen kustannuksien peittämiseen nokkeliin osamaksuihin ja erilaisiin rahoitusvaihtoehtoihin, tai että miten operaattoreiden hintakilpailu on loppujen lopuksi puhdasta nollasummapeliä, joka hyödyttää ainoastaan hyvällä tuurilla kuluttajaa, jonka täytyisi olla jo aikamoinen keinottelija. Mutta sillä, joka noin argumentoisi, ei selvästikään olisi elämää, joten pitäydytään oikeassa maailmassa.

Tällä puolen joudumme, emme niinkään puhelinten viidakkoon (sillä olet aivan tarpeeksi "hip" jos sinulla on jonkinsortin simpukkapuhelin) vaan näiden etäpäätteiden abstraktiin ilmentymien, eli puhelinnumeroiden iloiseen siskonmakkarakeittoon. Siskoni puhelinnumeroa en teille anna, arvon lukijani, sillä hänen makkaransahan teitä varmaa kiinnostaisivatkin.

Mutta miten merkittävää onkaan oikeasti saada jonkun ihmisen puhelinnumero. Minä en oikeasti muista enää sellaista tapahtumaa elämässäni, mutta yritän kuvailla sosiaalista situaatiota parhaani mukaan. Sitä ennenhän saattaa olla hyvänpäiväntuttu, opiskelu- tai työkaverikin, jopa luottotavarantoimittaja, mutta oikeasti kahden ihmisen välille syntyy tänä jumalan hylkäämänä (an "no domini") vuotena sitova suhde vasta, kun puhelinnumeroita vaihdetaan. Tällöin on mahdollista todella tavoittaa toinen muutenkin kuin välittömien sosiaalisten teiden risteyskohdissa.

Normaalit, eli vähänkin liian sosiaaliset, ihmiset luonnollisesti hoitavat tämän heti kätellessä. "Sun numero oli... Ja nimes?, mun muuten on [sensuroitu yksityisyyden "suojelun" antamiseksi]" Mutta meillä, joilla on aikaa olla logged in hyvin in olevaisee-in internettiin, kestää siinä ehkä vähän enemmän. Okei, viikkoja. Kuukausia. Vuosikymmeniä. Ehkä vanhainkodissa, jos siellä kännykät sallitaan. Vai pitäisikö noihinkin jaloihin laitoksiin lisätä peruskouluihin suunniteltuja kännyköiden lepopaikkoja, joista kännykän saa mukaansa poistuessaan? Lohduttaahan se silloin arkussa huomattavasti, ainakin jos on haudattu elävältä.

Normaalien tuttavien, ryyppykavereiden, kanssa tämä numeroidenvaihtohan ei ole mikään isokaan juttu verbaalisesti, vaikka se kummasti mieltä lämmittää kuin ruotsalainen viski. Eri asia on pyytää numero viehättävältä vastakkaisen sukupuolen edustajalta. Toki silloinkin voi tyytyä tylsään kaavaan, että "saisinko mä sun numerosi, niin voitais jutella", mutta saako silloin useinkaan täytettyä ne fantasiat, joita syntyy kuin vihaisia koiranulkoiluttajia sateella? Enpä usko.

Siksi tässä tarjoamme joitain hieman luovempia ratkaisuja:

Saisinks mä sun numeros, koska...
"... mä oon keksiny viimein tavan varastaa ihmisen henkilöllisyyden pelkästään sen avulla ja haluisin hieman testata sitä?"
"... mulla on pakonomainen tarve soittaa keskellä yötä puheluita ja vain hengittää raskaasti, ja kukaan muu ei enää vaivaudu vastaamaan?"
"... koiran ulkoiluttaminen sateella on ihan vitun työlästä."
"... mun isoäiti kaipaa jonkun, jolle jutella, ja mul on näitä työkiireitä, ymmärräthän, vink vink?"
"... mä siis oikeesti tykkäsin Ukrainan euroviisuesiintyjästä siinä mielessä!"

Näin tekemällä vastakkainen sukupuoli pitää sinua jännittävänä ja kiinnostavana ihmisenä, ja päästää sinut hetimiten sänkyynsä, paitsi jos olet nainen.

Ja koska tämän blogijuttuthingin tarkoitus on kai luoda interaktiivisuutta, niin seuraavan aikakauden, "Era":n, jonka ensimmäinen "hitti" on näköjään "Eva", kysymys on: Mikä on sinun numerosi? Ja jos vastaatte "42" tai Sampo-pankin teille antaman numeron, tulen hyvin surulliseksi, sillä minulla ei ole enää ketään, jolle soittaa keskiyöllä puheluja ja vain hengittää raskaasti.