On hienoa, että aiemmin mainitulle Arkaadian sysiruskealle mäelle on nyt kiivennyt myös muita mäkiä ympäri maailman jo edestakaisin hiihtänyt Juha Mieto. Harmillista on, että talvi meni jo, jolloin Pohjanmaan ikuinen yhden sadasosan kakkonen joutui käyttämään perinteistä perinteisempääkin tyyliä eli jalkapatikkaa.

Mutta erityisen hienoa on, että Mietaa edustaa vastavoimaa. Sitä voimaa, joka ei pyri enää maaseudulle, ikihonkien kolinaa kuuntelemaan, vaan päinvastoin tunnustaa vastuunsa ja ajautuu urbaanille alueelle, pukua päällensä sovittamaan.

Viime aikoinahan suunta on tuntunut menevän kovin toiseen suuntaan: joka toinen ja toinenkin cityeläjä haluaa kokea osan sitä aitoa Suomea, sitä jossa Jukolan veljeksetkin elivät. Ei ole auttanut kuin keksiä tapa muuttaa kaikki mahdolliset sähköiset päätteet kannettaviksi, jotta voisi ottaa ja karauttaa Mersunsa tai ainakin farmari-Pösönsä pois hiilidioksidikaasukertymistä.

Ja mikä nyky-yhteiskunnan puuhamaa kehäteiden tuolta puolen avautuukaan: joka rannalta löytyy vähintäänkin kesämökin tarjoajaa, ja vastarannalta huutaa toinen samanmoinen. Mitä rauhaa, mitä ihanuutta, naapuritkin jopa satojen metrien päässä.

Mutta havaittavissa on viime aikoina ollut kasvava trendi, jossa nyky-yhteiskunnan murjomille liituraitapuvuille ei riitä, että vuokrataan tila: pitäisi tarjota myös huolenpitoa ja aktiviteettia. Tämän myötä maaseutu onkin muuttunut perushyödykkeiden tuotantoalueesta elämyksien maakunniksi. Ja maalaisjärjellähän sen voi laskea: tarjotaan mitä halutaan. Ja tehdään siitä vielä mihinkään liittymätön sivujuoni Kotikatuun.

Näinollen maatilamatkailuyrittäjät tarjoavat cityihmisille mahdollisuuden kuulla emännän viäntävän savvoo tarjoillessaan karjalanpaistia höyryävistä kipoista joka ainoa loman ilta. Päivisin harrastetaan aktiviteetteja, joihin voi kuulua vaikkapa moottorikelkkojen ja vesiskoottereiden avustamien retkien järjestäminen muutoin niin hiljaiseen maisemaan.

Toinen tapa ottaa kontaktia luontoon on ottaa kontaktia suoraan sen jäseneen, ja näin on tarjottu kaikkea naudan lypsämisestä suden raiskaamiseen. Molemmat ovat win-win-tilanteita: asiakas tuntee vapautumisen tunnetta ja yhteyttä luonnon kanssa, ja karjanhoitaja saa mammonan lisäksi lisäapua jokapäiväisiin askareihinsa.

Tämän toiminnan jatkuttua näissä reaalielämän Arvoloissa oman aikansa onkin helppo palata taas kaupunkiin ahertamaan, tyytyväisenä siitä, että maaseutu on vielä olemassa, ja vieläkin tyytyväisempänä siitä, ettei sen sonnan keskellä tarvitse joka päivä ahertaa.