Allekirjoittaneella on tänään syntymäpäivä. Tunnen ajan harmaan haamun rutistavan hartioitani vuosi vuodelta tiukemmin. Miten askel hiljenee, sydän alkaa tuntumaan heikommalta. Sitten kävelen aamulla ulos ja huomaan että kaikki ovat laskeneet syntymäpäiväkseni lippunsa puolisalkoon. No, kiitokset vaan osanotosta.

Sitten myöhemmin tulee jo asiantuntevampaa viestiä Jokelan suunnalta. En usko kenenkään tutun menehtyneen tuossa tilanteessa, eivät sovi ikähaarukkaan, mutta varmaan tutun tuttuja sieltä löytyy. Näiden tuttujen Jokelalaisten kanssa joskus taannoin vitsailtiin, tai siis he vitsailivat, meidän ei-jokelalaisten olevan onnellisia, kun meidän kylässä tapahtuu edes yks ampumavälikohtaus, kun heillä ei satu mitään muuta kuin yks kämänen junaturma. Nyt taitaa olla puntit valitettavasti hieman tasoittuneet.

Ampuja oli joku hikinen juuri täysikäisyytensä saavuttanut lukiolainen, joka ei saanut ilmeisesti (nyt tulkitaan uutistekstiä, huom!) kunnon ystäviä eikä edes pillua. Se nyt on toki sekä ATM:ien että feministien mielestä huolestuttavaa, mutta tuossa iässä sitä saattaa tuntua aivan järkevältä avata tulitaistelu... Ehkä se tulis viime hetkellä sanomaan, että se sitten rakastaakin mua... Allekirjoittanut keskittyi tällaisissa tapauksissa lähinnä pelottamaan kaikki tällaiset tapaukset pois luotaan, soittamalla keskellä yötä ja hengittämällä raskaasti. Koska sellaisiin soittoihinhan täytyy lopulta vastata että "mä rakastan sua"... vittu.

Poika oli kova poika lukemaan: Nietzscheä, Huxleytä ja eksistentialismia (eli varmaan sitä "eksistentialistista" "elokuvaa" I heart Huckabees. Onks joku nähnyt?) jotka siis periaatteessa ovat ihan kelpo luettavaa, mutta jos niitä lukee kuin, no, Nietzsche Raamattua, saattaa joutua aika helposti väärille poluille.

Poika halusi tuhota, lopettaa eksistentiaalinen tuskansa ja samalla saada politiikkansa ja naamana CNN:nän ja BBC:n ykköstarinaksi. Mitä hän ei kaikesta päätellen olisi halunnut: että hänen ajatuksilleen naurettaisiin. Sen takia, armon kanssakokijat, kirjoitin tämänkin entryn. Talebanitkin halusivat saada meidät pelkäämään ja olemaan huumorintajuttomia. Saattaa olla hieman aikasta ja otan osaa kaikkien, surmaajankin perheenjäsenten, menetyksiin. Mutta silti: me emme saa menettää huumorintajuttomuuttamme tälläisilla hetkillä, tai me emme enää pian selviä.

Ja samalla takaraivossa harmittaa, että jos joku olisi opettanut tämän nuoren miehen nauramaan. Se on oikea keino selvitä henkilökohtaisista menetyksistä ja ihmiskunnan typeryydestä. Ei näin.

Ei tässä voi lopuksi muuta kuin matkia amerikkalaiskoomikko Jon Stewartia 9/11 tapahtumapäivänä ja tarjota tämä linkki. Voimia kaikille.